tiistai 27. helmikuuta 2018

Puruluita ja automatkailua

Ulkoilua on harjoiteltu pienissä pätkissä pakkasten jatkuessa. Harjoiteltiin myös puruluun syöntiä porukalla.
Tänään käytiin ajelulla Mirvan luona ja samalla pennut pääsivät tutustumaan Mirvan kotiin ja Töpseli-poniin.

Töpseli tuli heti kiinnostuneena katsomaan mitä porukkaa pihaan tuli.








Sisällä kaikki pennut lähtivät heti reippaina tutkimaan paikkoja ja kohta jo riehuivat ympäriinsä riemusta pinkeinä.
Lopuksi vielä ennen kotiin lähtöä käytiin vähän lähemmin tutustumassa poniin.

Tässä linkki mistä löytyy lisää kuvia pennuista. Kuvat Mirva Laine (myös tämän päivityksen kaikki muut kuvat paitsi ensimmäinen)
https://mihelas.kuvat.fi/kuvat/Mihela's+Q-pentuja+/

perjantai 23. helmikuuta 2018

6 viikkoa

Pentujen kasvutahti on aivan hurjaa. 6 viikkoa on kulunut ja ihanat ja reippaat q-pennut ovat kohta valmiita lähtemään uusiin koteihin.
Mirva kävi taas eilen kuvaamassa lapsoset.

Genda-tyttö

ja pojat





Pakkasista huolimatta ollaan ulkoiltu pieniä hetkiä. Ulkona onkin ihana riehua porukalla.
Pennut ovat myös käyneet yksitellen tutustumassa lastenhuoneissa. Edelleen on kaikki ihanan reippaina uusiin asioihin tutustumassa ja uteliaina tutkimassa joka puolella. 

lauantai 17. helmikuuta 2018

Ulkoilua ja mikrosiruja


Tänään oli mukavan aurinkoinen ja tapahtumarikas päivä. Ihana Konsta omistajineen tuli pentuja katsomaan ja pennut aivan hullaantuivat isäänsä. Myös Maarit oli mukana ja tunnistusmerkitsi pennut. Reippaina kaikki kestivät sirutuksen ilman suurempia itkuja.  




Tänään myös ulkoiltiin ensimmäistä kertaa. Pörrö-kissaa kiinnosti kovasti olisiko jotain herkullista tarjolla, kun pennut maistelivat lunta ihmeissään. Kaikki olivat kuitenkin todella reippaita ja kovasti kiinnostuneita ympäristöstä ja ihmisistä. Kylmän sään takia ulkona viivyttiin vain hetki.
Kuvista kiitos taas Mirvalle ja lisää kuvia saadaan myöhemmin Maaritilta. Tässä linkki Maaritin ottamiin kuviin:  https://gentlemiracles.kuvat.fi/kuvat/Mihela's+Q-pentuja+17.2.2018/




perjantai 16. helmikuuta 2018

5 viikkoa

Eilen tuli jo 5 viikkoa täyteen. Pennuista on tullut pikkukoiria. Päivä päivältä leikitään ja painitaan enemmän, juostaan ja tutustutaan uusiin asioihin.
Kaikki pennnut ovat reippaita sekä uusia asioita, että ihmisiä kohtaan.

Mirva kävi jälleen eilen kuvaamassa pennut. Tehtävä muuttuu viikko viikolta haasteellisemmaksi ja tällä viikolla hämärä ehti yllättää, joten kuvat saattavat olla hieman epätarkkoja.
Pennuilla on myös jo viralliset nimet.

Tyttö

ja pojat















keskiviikko 14. helmikuuta 2018